perjantai 23. helmikuuta 2018

.Värit ja viherkasvit sisustuksessa.

Elle decoration

Ajatukseni sinisen värin lisäämisestä meidän olohuoneeseen saa vahvaa vahvistusta tämän kuvan myötä. Se näyttää vain paremmalta juuri pienesti annosteltuna ja se annostelu riittää yhden katseen kiinnittävän huonekalun muodossa. Olkoon se sitten nojatuoli. Edellisestä postauksessani mietin jo hieman epätoivoisena mitä tuo tuoli voisi olla. Se selviää aikanaan. Katsotaan, hmmm.

elledecoration
Viherkasvien voimaa sisustuksessa ei voi kyllä vähätellä. Itseasiassa ne tuovat erittäin paljon elinvoimaa tilaan kuin tilaan.

 Vai oletko pistänyt merkille että melko kolkkokin toimistohuone saa voimaa kun sinne lisää viherkasvin? Kannattaa kokeilla.


Tässä elävyyttä on lisätty tauluilla ja kuivakukka-asetelmilla. Toimivat nekin. Mutta elävät kukat ovat aina aitoja ja niissä on elämä.

Meillä on edelleen viime syksynä hankkimani sutipuu. Se alkoi uhkaavasti tiputella lehtiä. Kysyin Ikeasta neuvoa sen hoitamiseen. Suihkuttelusta se tykkää ja se ei saisi olla liian märkä. Meillä on takka joka kuivattaa huoneilmaa liikaa. Toivotaan että kevään tullen se piristyy ja alkaa kasvattaa uutta kasvua. Toistaiseksi näyttää vielä hyvältä.

Meilläkin on kirjoja, paljon. Tällä hetkellä suurin osa on pakattu laatikoihin, samoin cd: t ja vinyylit. Jossain kohtaa ne kaivetaan esiin ja laitetaan hyllyyn esiin. Haluan meidän kodin näyttävän tältä viiden vuoden päästä. Kun tavaroita ei tarvitse enää säilöä muuttojen välillä, ne saavat olla näkyvillä, eikä tarvitse miettiä mihin ne seuraavaksi pakkaisi. 

Aika ihana tunne, tuntea olevansa kotona.

Kaikki kuvat Elle decoration se
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig