keskiviikko 2. toukokuuta 2018

.Ajatuksia tavarakaaoksen kesyttämisestä.

Vieläkö joku Kon marittaa teistä, vai menikö villitys jo ohi? Itse en koskaan innnostunut Kon Mari menetelmästä sen enempää, mutta tavaroita kierrätän harva se päivä. 

Aikanaan kaksi vuotta sitten, sain idean tämän postauksen kirjoittamiseen tuttavaltani joka oli ostanut KonMari kirjan Siivouksen elämänmullistava taika. Päätin julkaista tämän postauksen uudestaan, koska aihe on aina yhtä ajankohtainen. Jokaisella meistä on turhaa tavaraa, ja kaikki meistä miettivät joskus mitä sille voisi tai pitäisi tehdä.

Ystäväni innostus tähän Marie Kondon luomaan ideaan siivouksen elämää mullistavasta taiasta sai itseni ajattelemaan aiheesta toisella tavalla. Jos joku saa inspiraatiota kotinsa järjestykseen saattamiseen Marie Kondolta tai keneltä tahansa muulta, ei se voi olla kovin huono asia. Itse olen aina melko skeptinen kaikkea sellaista kohtaan, joka herättää mielenkiinnon hetkeksi, mutta sen jälkeen into laantuu ja palataan vanhaan tapaan olla ja elää.

Itse en jaksa lukea kirjoja kannesta kanteen, olen melko lyhytjännitteinen siinä mielessä etten jaksa paneutua aiheeseen kovin syvällisesti. Ajattelin lähestyä aihepiiriä keräämällä muutamista siivoukseen ja järjestyksen ylläpitämiseen liittyvistä aihepiireistä kermat päältä, ei lyhyesti kerätä muutaman mielenkiintoisen järjestystä ylläpitävän ideologian .

Mitä Marien Kondo tarjoaa. Lyhyesti:


Tuottaako tämä esine minulle iloa? Tee muutos kerralla. Älä jahkaa.

Näillä pääsen jo pitkälle. Minulla on kohta pari vapaapäivää, ja voisin todellakin tehdä jotain nurkassa lojuville rojuille, joista pitää päästä eroon. Kerralla. Vaatteiden järjestäminen pystyyn ja väreihin ei kyllä todellakaan ole minun juttuni. Mutta kertarysäyksellä luopuminen voisi toimia. Mutta miten välttää siitä tuleva morkkis? Vinkkejä?

Mitä sitten lupaavat Suomen ammattijärjestäjät.


Ammattijärjestäjät tulevat apuun, jos yksin ei pysty tekemään asioille mitään. Sivuilta löytyy lista henkilöistä joihin voi ottaa yhteyttä jos tarvitsee apua tavaroiden järjestämisessä ja karsimisessa. Itse kaipaisin neuvoa erityisesti, miten luopua tavaroista joihin on luja tunneside. Kun ei pysty luopumaan lasten leluista ja vaatteista, mitä niille tehdään? Myös kuolinpesää siivotessa tuli mieleen ettei ammattiavustakaan olisi haittaa.

Anna aikaa tärkeälle ja innostavalle. Elämä on tässä ja nyt.

Ammattijärjestäjät järjestävät kurssejakin ja sivuilta löytyy blogeja joista löytyy lisää tietoa. Käy kurkkaamassa.

Yksi asia minkä määrä on ahdistanut itseäni viime vuosina, on vaatteiden määrä. Hyvän mielen vaatekaappi kirjan kirjoittanut Rinna Saramäki tietää mitä tehdä ja  vähän aika sitten oli hänen haastattelunsa Aamulehdessä. Tuossa jutussa mietittiin, miksi vaatteet eivät nykyään enää kestä kuin vähän aikaa. Rinnan mielestä vika on siinä, että suomalaiset eivät valita. Jos sauma vetää kieroon jo ensimmäisen pesun jälkeen vaatteen voi palauttaa kauppaan takaisin. Enpä ole palautellut, vaikka tiedän kyllä hyvän ja huonon eron. Itse sanon kestäviä vaatteita mummovaatteiksi. Niiksi, jotka jäävät perinnöksi omalle tyttärelle ja hänen tyttärelleen. Ei niitä ole omassa kaapissakaan monta. On niitä muutama. Oma ylioppilasmekko on säilynyt jo melkein 30, vuotta. Ja oman äitini keltainen mekko, jossa minut on aikanaan kastettu. Koetin molempia päälle vähän aika sitten, eivät mahtuneet. Piruvie, kummasti vaatteet kutistuvat kaapissa.

Samassa jutussa oli juttuja vaatemäärän karsimisesta. On ihan järkevää kierrättää myös omaa vaatekaappiaan ja laittaa vaatteita välillä laatikkoon odottelemaan ja käyttää vain tiettyjä vaatteita. Mitä Rinna sitten neuvoo:

Osta vain laadukasta.

Kuvan paita esiintyi aamulehden jutussa ja on 30 vuotta vanha.

Kuulostaa helpolta. Mutta miten sitten erotan mikä on laadukasta ja mikä ei? Kyllä sen oikeasti tunnistaa ja hinta säätelee vaateteollisuudessa myös jonkun verran tätä käsitettä. Viidellä eurolla ei saa samaa laatua, kuin viidellä kympillä. Jos on tuhannen euron budjetti vuodessa, sen voi käyttää vaikka kirppareille tai ostaa vähemmän ja laadukkaampaa.

Jes. Kyllä näillä ideoilla jo pääsee melko pitkälle. Enkä ole lukenut yhtäkään kirjaa kannesta kanteen.

Oletko herännyt tavarapaljouden määrään ja mitä olet tehnyt asialle? Oletko pitäytynyt päätöksissä vai palannut samaan vanhaan? Kuulisin mielelläni kokemuksia ! 

Vieläkö Kon Maritat, vai menikö villitys ja into jo ohi?

Luettavaa:
Kon mari: Siivouksen elämänmullistava taika  
Rinna Saramäki: Hyvän mielen vaatekaappi
Suomen ammattijärjestäjät, blogi ja kotisivut


SHARE:

4 kommenttia

  1. Ahaa - pitääpä lukea tuo kirja - vaikka kuulosti juuri niin minulta tuo sinun tapasi lukea :D. Minä olen muutamana vuotena tehnyt jo niin, että pyrin laittamaan turhaa tavaraa pois ja kun en tykkää ostaa vaatteita niin ostan sitten harvoin ja laadukasta - jos vain saan sellaista mitä voi yhdistellä ja käyttää monena. Minulla on naiseksi tosi vähän vaatteita - kenkiä ja laukkuja - ne ei vain minua niin kiinnosta... mutta hullaannun marimekossa ja kaikessa sisustamiseen liittyvässä - sekä kirjakaupoissa... ja siellä minun on pidettävä varani...yleensä onnistun. Myyn tai annan vanhaa ensin pois, ettei sitä jää nurkkiin kuleksimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläni ei ole ollut inspiraatiota ostaa vaatetta koko talven aikana. Ei edes kirppareilta ja muutenkaan en ole ostanut uutta pitkään aikaan. Oma heikkouteni on sisustuslehdet, mutta onneksi ne vievät vähän tilaa. Niitäkin koita karsia vanhasta päästä menemään.

      Poista
  2. Konmari tuli luettua kannesta kanteen. Minun on vaikea tehdä just prikulleen ohjeen mukaan. Sama juttu reseptien kanssa. Aina haluan oman luovan otteen asioihin. Konmarituskin on edennyt siis meille sopivaan tahtiin. Isossa kiinteistössä valmista tulee vähitellen. Aurinkoista pääsiäisen aikaa ja iloa muuton odotukseen! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä itsellä on myös se sama, oma luovuus ja sen käyttö. En tykkää kovin ehdottomasti noudattaa yhtä tiettyä ohjetta, mutta kyllähän se helpottaa kun on joku ohjelanka mitä seurata.

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina.

© Reelinki. All rights reserved.
Blogger Template Designed by pipdig